Representaatioista
Heräsin juuri nelituntisilta päiväunilta toimiston sohvalta. Olin ollut aamulla tentissä ja päätin tulla toimistolle blogaamaan vähän ennen iltamenoja. Unikuvasto olikin sitten mukavan kouluaiheista vaikka oikeasti taidettiin pohdiskella työelämän ja ihmissuhteiden kiemuroita sekä varmaan myös aiemmin mainittua tenttiä ja omaa valmistautumisprosessia siihen. Tenttiin ei sinänsä liittynyt koulunkäyntiä millään tavalla.
Johdin erään tilanteen ihan päin helvettiä mutta se ei minua haitannut. Mitäs mokasivat. Pikku paskiaiset. Erästä tyttöä kuitenkin haittasi, joten loppu-unen juoksentelin hänen perässään jossain labyrintissä vakuuttelemassa että en mä ole oikeasti tollainen.
Päivän arvoitukseksi kuitenkin jäi, oliko unessa ollut tyttö unessa omana itsenään (=Järvenpään lukiosta) vai myöhempänä kuvana (=A-osastolta). Tunnemerkitykset ovat aivan eri tasoa, ja unessa varmasti oli kyllä Järvenpää, mutta hahmojen jäljet taas ovat liian samanlaiset, että enää tietäisin kumpaa kuvaa mieleni käytti.
Sanni mainitsi vähän aikaa sitten, että hänen unissaan minä edustan jonkinlaista geneeristä eksää ja spekuloi, että olisin saattanut säilyä myöhempiinkin eksäuniin tarjoamalla hänen aivoilleen helpon representaation eksyydelle. Ihan perkeleen mielenkiintoista!
2 kommenttia:
hmm... kiinnostaa kyllä että kuka A-osaston tytöistä on päässyt sun uniin... ja mitä representaatiota tämä tyttö sulle edustaa?
Mun uniin tulee aina yks eksä, joka vastaa selvästi potentiaalisen rakastajan representaatiota, se ilmestyy aina(!) kun uusi suhde on alkanut ja kaikki on kivasti, muistuttamasta heikosta ihmisluonteesta ja pettämisen mahdollisuudesta.
Ei oo onneks hetkeen näkynyt, mutta eipä oo uusia suhteitakaan.
ei ollu ees kukaan teistä hottiksista :)
Lähetä kommentti