Reiluudesta, valinnoista ja kulttuureista

Ihmiskokeiden suurena ystävänä ilahduin taannoin TKK:n pääkirjaston "jännittävät uutuudet" -hyllystä löytyneestä Behavioural Game Theory - Experiments in Strategic Interaction (Camerer, Colin F., 2003) -kirjasta. Opus on rakennettu niin loistavasti, että siitä voi sujuvasti lukea pelkät johdannot ja päätelmät tai tutustua myös viitattujen tutkimusten keskeiseen sisältöön ja dataan. Minulle riitti viihdeosuus. Teaserinä kirja esitteli ultimatum-pelit, joiden keskeisiä tuloksia esitän seuraavassa.

Ultimatum-peleissä Ehdottajalle annetaan joku summa esim. 100 euroa jaettavaksi itsensä ja Vastaajan kanssa. Ehdottaja saa valita haluamansa jakosuhteen ja Vastaaja joko hyväksyy jaon tai hylkää, jolloin kumpikaan pelaajista ei saa mitään. Kirjan referoiman 15 tutkimuksen tulokset ovat hyvin säännömukaisia riippumatta panosten koosta:
- tarjoukset ovat yleensä 40-50% summasta
- keskiarvo on 30-40%
- alle 10% tai yli 50% tarjouksia ei käytännössä ole
- puolet alle 20% tarjouksista hylätään.

Tulosten tulkinnassa kiinnostavat kysymykset ovat, miksi Vastaajat eivät hyväksy mitä tahansa tarjousta ja miksi Ehdottajat ovat peliteorian oletuksiin nähden anteliaita. Erilaisilla variaatioilla (esimerkiksi diktaattoripeli, jossa Vastaajalla ei ole oikeutta hylätä, sekä erilaiset sokkoversiot) on pystytty osoittamaan, että Vastaajat haluavat rangaista Ehdottajia epäreiluista tarjouksista ja Ehdottajat puolestaan pyrkivät pohjimmiltaan välttämään hylkäyksiä.

Ehkä kaikkein kiinnostavin alan tutkimuksista on yhdentoista antropologin ja pahojen ekonomistien vertaileva tutkimus ultimatum-peleistä noin kymmenessä primitiivisessä yhteiskunnassa (Henrich et al., 2001, 2002). Tutkimus lähti käyntiin Henrichin huomattua, että perulaisen Machiguenga-heimon keskuudessa tarjoukset olivat erittäin matalia, mutta ne kuitenkin hyväksyttiin. Näitä tuloksia on myöhemmin selitetty sillä, että heimo koostuu perheistä, jotka ovat sosiaalisesti ja taloudellisesti erittäin eristyneitä eikä normia jakamiseen ole siksi syntynyt.



Yhteenveto tutkimuksen ultimatum-peleistä eri kulttuureissa on esitetty oheisessa taulukossa:

Group	Country	Mean	Mode	Rej. rate	Rej. rate of <20%
Machiguenga	Peru	0.26	0.15, 0.25 (72%)	5%	1/10
Hadza(small)	Tanzania	0.27	0.20 (38%)	28%	5/16
Tsimané	Bolivia	0.37	0.50, 0.30, 0.25 (65%)	0%	0/5
Quichua	Ecuador	0.27	0.25 (47%)	15%	1/2
Torguud	Mongolia	0.35	0.25 (30%)	5%
Khazaks	Mongolia	0.36	0.25
Mapuche	Chile	0.34	0.50, 0.33 (46%)	67%	2/10
Au	Papua New Guinea	0.43	0.30 (33%)	27%	1/1
Gnau	Papua New Guinea	0.38	0.40 (32%)	40%	3/6
Hadza(big)	Tanzania	0.40	0.50 (28%)	19%	4/5
Sangu(farm)	Tanzania	0.41	0.50 (35%)	25%	1/1
Unresettled	Zimbabwe	0.41	0.50 (56%)	10%	2/5
Achuar	Ecuador	0.42	0.50 (36%)	0%	0/1
Sangu(herd)	Tanzania	0.42	0.50 (40%)	5%	1/1
Orma	Kenya	0.44	0.50 (54%)	4%	0/0
Pittsburgh	USA	0.45	0.50 (52%)	22%	0/1
Resettled	Zimbabwe	0.45	0.50 (70%)	7%	4/7
Los Angeles	USA	0.48	0.50 (93%)	0%	0/0
Ache	Paraguay	0.51	0.50, 0.40 (75%)	0%	0/8
Lamelara	Indonesia	0.58	0.50 (63%)

Moodi -sarakkeessa on esitetty tyypilliset jaot yleisyysjärjestyksessä ja osuus jaoista, jotka osuvat näihin jakoihin. "Rej. rate of <20%" -sarakkeessa on kuinka monta alle 20% jakoa on hylätty.

Suunnilleen puolessa tutkituista kulttuureista keskimääräiset tarjoukset ja moodi ovat taloudellisesti kehittyneitä kulttuureja matalammat. Hylkäysprosentit ovat kuitenkin matalia, vaikkakin ne vaihtelevat. Ehdottajat ovat tilastollisen analyysin mukaan välttäneet hylkäämisiä enemmän kuin olisi ollut taloudellisesti kannattavaa, mahdollisesti niiden yhteisöä vanhingoittavien vaikutusten takia.

Ache- ja Lamelara-kulttuurit poikkeavat kiinnostavalla tavalla muista kulttureista: näissä Ehdottajat ovat tarjonneet yli puolta Vastaajalle. Antropologit ovat selittäneet hyperreilua käyttäytymistä kilpailullisella lahjanantamisella, jossa lahjansaaja jää kiitollisuuden velkaan ja lahjanantaja odottamaan vielä suurempaa vastalahjaa. Tätä selitystä tukee se, ettei hyperreiluja tarjouksia yleensä hyväksytä.

Kulttuurillisia eroja näyttää selittävän eniten kulttuurin sisäisen yhteistyön määrä, koon ekonomiat sekä markkinoihin perustuva talous. Näiden tekijöiden olemassaolo saa Ehdottajat käyttäytymään kaikkein altruistisimmin. Erityisen kiinnostavaa tämä on markkinatalouden suhteen, koska sen on perinteisesti katsottu pohjautuvan itsekkyyteen. Koska Ehdottajat eivät kuitenkaan käyttäydy yhtä itsekkäästi markkinaintegroituneissa kulttuureissa kuin markkinaintegroimattomissa kulttuureissa, vaikuttaa siltä, että joko markkinoihin perustuva talous synnyttään tasajaon normin (periaateen) tai kulttuuriin kehittynyt alttius jakaa itse asiassa mahdollistaa markkinoiden syntymisen. Camererellä ei ollut tähän tutkimukseen perustuvaa näkökantaa, mutta minä voisin tietysti blogistina fiilistellä, että varmasti kummatkin mekanismit ovat tärkeitä.