Maximum Achievement
Sain Karrilta pari vuotta sitten hyödyllisen potkun perseelle Maximum Achievement - Strategies and Skills That Will Unlock Your Hidden Powers to Succeed -teoksen muodossa. Suhtauduin opukseen hieman epäluuloisesti, mutta lupasin lukaista avoimella asenteella.
Kirjassaan Brian Tracy lähtee jäljittämään onnellisuutta ja menestymistä. Hän määrittelee menestymisen osa-alueiksi
mielenrauhan,
terveyden ja energisyyden,
ihmissuhteet,
taloudellisen vapauden,
arvokkaat tavoitteet ja periaatteet,
itsensä tuntemisen ja
itsensä toteuttamisen.
Näistä hän kirjoittaa
"Anything that you could ever want more of, or any factor that you would consider important to your happiness, can be placed in one of the seven categories.. They characterize the life and accomplishments of all high-performing men and women. They include everything you could ever want"
ja kehoittaa miettimään, millainen oma elämä olisi jos se olisi omalta kannalta kaikin puolin täydellinen.
Tracyn keskeisiä näkemyksiä ovat:
Tyytyväisyys korreloi suoraan sen kanssa, miten paljon ihmisellä on valtaa omiin olosuhteisiinsa.
Omia ajatuksia sekä tilanteita voi ja pitää kontrolloida.
Tilanteet ja olosuhteet ovat seurauksia omista ajatuksista. Olosuhteisiin voi vaikuttaa vaikuttamalla ajatuksiin. Ulkoinen maailma korreloi sisäisen maailman kanssa.
Mitä tahansa ihminen uskoo tunteella tapahtuu. Päinvastaisia havaintoja ei kannata huomioida vaan tulee jatkaa kunnes saavuttaa haluamansa, tällöin mieli etsii aktiivisesti uusia mahdollisuuksia saada tavoite toteutumaan.
Onnistumisen kannalta on tärkeää tunnistaa itseä rajoittavat uskomukset ja muuttaa ne.
Ihmiset keräävät ympärilleen ihmisiä ja päätyvät tilanteisiin, jotka ovat harmoniassa ihmisen ajatusten kanssa.
Kirjassaan Tracy tarjoaa monia tekniikoita oman ajattelun muokkaamiseen. Täydellinen elämä saavutetaan asettamalla inkrementaalisia tavoitteita oikeaan suuntaan, tekemällä suunnitelmia ja orientoimalla oma ajattelu niitä tukevaksi.
Kokonaisuutena lukukokemus on aika hengästyttävä. Itseoppinut markkinamies vaahtoaa mielenhallinnasta. Syyntakeettomuudessaan hän on kyllä ajoittain varsin hurmaava ja ainakin minun joustavuudellani kirjasta pystyy kaivamaan sen annin esiin. Kaiken selittäväksi kaavaksi Tracy lopulta tarjoaa:
Individual human performance = (Inborn attributes + Acquired attributes) * Attitude
Miksipä ei. Olen samaa mieltä siitä, että oppimisella on paljon merkitystä ja kyllä myös siitä, että asenne ratkaisee monissa asioissa. Mutta onko kaikessa pakko onnistua vauhkon maksimaalisella tavalla? Miksi elämän fokus olisi noin tulevaisuuskeskeinen, eikö kannattaisi optimoida nykyhetkeä sikäli kun se on mahdollista tekemättä kohtuutonta hallaa tulevaisuudelle? Varmasti Tracy olisi kanssani samaa mieltä balanssin tarpeesta, mutta hänen motiiveinaan vaikuttaisi olevan kompulsiivinen kilpajouksu tasolle, missä olisi jotain. Erityisesti minua huolettaa ajattelun hurja kontrollointi. En ole esimerkiksi koskaan pitänyt lucid dreaming tekniikoista, joilla pääsee peukaloimaan omia uniaan.
Joka tapauksessa olen ehdottomasti samaa mieltä Tracyn kanssa siitä, ettei uhrimentaliteetistä ole mitään hyötyä ja että asioihin tosiaan voi vaikuttaa ja rajoittavista uskomuksista kannattaa hankkiutua eroon. Itseltäni odotan myös jonkinlaista urheilullisuutta omien mukavuusvyöhykkeiden venyttämisessä. Siitähän tässä blogissakin on osittain kysymys. Vaatia itseltä hieman enemmän kuin olisi helppoa.
Tracyn sanoin: "You are responsible, what are you going to do about it?"
8 kommenttia:
Tapojeni vastaisesti aamukuudelta heränneenä on hankalaa enää näin iltahärämissä yrittää muodoilla järkevää kommenttie, jun näemmän näitä typojakin tulee ihan helkkaristi. Yritän silti vähän edes. Tai siis ihan pieni juttu vaan ja itsestäänselväkin ehkä.
"Tyytyväisyys korreloi suoraan sen kanssa, miten paljon ihmisellä on valtaa omiin olosuhteisiinsa." (Ensinnäki tietysti minänillittäjä kysyy, että mihin tää johtopäätös perustuu, mut skipataan se ny.) Niin siis mitens ne tutkimukset sitten, joissa muistaakseni on useamman kerran havaittu, että jonkinlaista onnellisuutta/tyytyväisyyttä kansainvälisesti vertailtaessa monet köyhät, esimm. jossakin afrikan perukoilla landella elelevät heebot (joilla voisi olettaa olevan periaatteessa vähemmänlaisesti vaikutusmahdollisuuksia elämänsä puitteisiin) arvioi oman tyytyväisyytensä elämään länsimaalaisia city-ihmisiä korkeammalle.
Ja miten pitäisi suhtautua siihen, kuinka hemmetin tyytymätön itse useinkin on omaan elämäänsä huolimatta siitä, että periaatteessa melkein mikä vaan on mahdollista mitä vaan haluaa.
Olisiko tyytyväisyydellä jotain tekemistä sen kanssa, miten rohkeasti ja luottavaisesti lähtee säätämään elämäänsä mieleisekseen niissä realiteeteissa, missä elää.
Vai onko kyse jotenkin vaan suhteellisista vaikutusmahdollisuuksista omassa yhteisössä. Hmm. Nyt loppuu lanka ajatuksista. Sori tää oli vähän säälittävä kontribuutio ny ;)
Pakko lisätä vielä kappale kirjasta, jota juuri aloin lukea (kertojan kirje lomamatkalta): "...I never did manage to explore the town. Funny how, when you have the freedom to do anything you want, you end up doing so little. Infinite choice seems to translate into no choice at all."
(Jonathan Coe: The Closed Circle)
Ha, meitsi vetää vastaiskun viistoistayli seiskan aamukohmeella!
Tracyä ei taida kauheasti tutkimukset hidastaa, lähdeviitteitä on kirjassa niukalti :)
Mä luulen, että tossa kontrollissa on kyse siitä, että kun Tracy on ilmiselvästi kontrollifriikki, jonka omanarvontunne tulee varmaankin ainakin jossain määrin asioiden saavuttamisesta, niin sitä varmaan pikkasen ahdistaisi sellanen fiilis, että se on tilanteessa, johon ei pysty millään tavalla vaikuttamaan.
Tietenkään kontrolli ei vielä taida onnellisuuteen riittää (vaikka näin Tracyn suulla väitinkin.. T käyttää koko ajan aika mahtipontista kieltä ja yksittäiset lauseet ovat toki toistensa kanssa ristiriidassa) mutta päinvastainen varmaan pätee Tracyyn.
Leikitäänpä vähän. Kuvitellaan, että Tracy on infantilisoituneena vaikkapa jonkun sairauden aiheuttamassa heikkoustilassa, käpertyneenä rakkaan syliin. Tracy on sen verran pihalla, että hänen pyynnöt kyllä noteerataan, mutta mitään järkeä niissä ei ole. Onko Brian onnellinen? Ehkäpä. Ehkäpä ei. Mutta jos ei, niin sitten herralla on päässänsä jotain vikaa.
Eli itse olen kontrollin suhteen kanssasi samaa mieltä siitä, ettei asia varmaan ole noin yksinkertainen mutta toisaalta omat valintani työelämässä ovat menneet aika tracyläisesti. Harvoille ihmisille (esim. pomoille) sitä haluaa valtaa itseensä vapaaehtoisesti antaa.
Siteerataan täältäkin puolihuolimattomasti lennosta erään silmiin osuneen artikkelin kohtia, jotka liittyvät molemmat löyhästi aiheeseen ja joista toisessa sentään viitataan tämän blogauksen hengen mukaisesti Suomen Tracyyn eli Jari Sarasvuohon (kaikkeen sitä ihminen sortuu elontiellä):
"Huomiotaloudessa keskeisintä on - markkinointiguru Jari Sarasvuon sanoin - tunnelataus. Veikka elämme informaation aikakautta ja informaatioyhteiskunnassa, on kysymys samalla myös tunteita kosiskelevasta elämys-, unelma- ja tarinayhteiskunnasta. Saadakseen osakseen huomiota, on pystyttävä kertomaan koskettavia ja herättäviä tarinoita, luomaan elämyksiä ja unelmia. Huomiotalous ratsastaa emootioiden aallonharjalla, draaman ja kertomusten jännitteissä, jotka vievät hetkeksi ajatukset pois arjesta ja sen monotonisuudeta.
-- -- --
Kulttuurintutkija Lawrence Grossberg on analysoinut fani-ilmiötä -- panostamisen näkökulmasta. Fanit ovat valmiita panostamaan ihailemaansa artistiin ja tämän merkitsemiin tuotteisiin affektiivisuuden pohjalta, joka on osa fanien identiteettityötä. Fani haluaa sitoutua johonkin, ottaa omakseen, kuulua johonkin. Grossberg kutsuukin affektia intensiteetiksi tai haluksi, jolla ihmiset sitoutuvat maailmaan. Affekti liittyy elämän tunneulottuvuuteen, fiiliksiin, mutta se on organisoitua: siihen liittyy karttoja, joiden mukaan voi panostaa asioihin tehdäkseen ympäristöstä mukavan paikan itselleen ja johon identiteetti voi iskostua. Panostuskohteet saavat arvovaltaa puhua panostajan puolesta ja samalla niistä tulee rakennelmia identiteetin luomiseksi, joissa myös tehdään eroja meihin ja muihin."
Reijo Kupiainen: Brändit, visuaalinen kulttuuri ja kulttuurinhäirintä s. 193-195, teoksessa Kasvattajan brändikirja, Finn Lectura 2006
PS. Samassa kirjassa oleva
Mika Hannulan ja Juha Suorannan artikkeli "Katutaide ja brändien lukutaito" on ehkä häkellyttävintä ja asenteellisinta yliopistotekstiä, mihin olen törmäämään: Helsingin kaupungin Stop töhryille -kampanjaa kuvataan Umberto Econ käsitettä mukaillen fasistiseksi. Mahtavaa. Mutta se on jo aivan toinen tarina.
Tracy ei vaikuta itsessään lainkaan onnelliselta, lähinnä itsekeskeiseltä, vaikken kirjaa ole lukenutkaan. Itsensä tunteminen ja sen kautta itsensä ja muiden hyväksyminen johtaa minun käsitykseni mukaan tietynlaiseen onnellisuuteen. Lisäksi eräänlainen mystinen elämänkatsomus kuin esim Paolo Coelhon Alkemistissa esiintyvä, valloittaa maailmaa onnellisuusoppina.. Tämä taitaa olla Sannin savanniheebojen salaisuus -hengaillaan ja kuunnellaan universumin ääntä.. Joka tapauksessa luulen että onnellisuus on tulevan vuosisadan tähtibusiness -eikö se ole kunkin meistä elämän tärkein päämäärä.. ;)
Joo, no siis tämä Tracyn juttuhan on business-menestyjä -wannabeille suunnattu ja kuvastaa hyvin tavoiteorientoitunutta onnellisuuskäsitystä, mutta jos sivuutetaan kritiikki näitä (kieltämättä varsin helposti kritisoitavissa olevia) puitteita kohtaan, niin sisältö on mielestäni edelleen suurelta osin aika hienoa. Ainakin omalla kohdalla ydinviesti ("Turha syyttää/manata yhteiskuntaa/vanhempia/pomoa/whatever jos et eläkään sitä elämää mitä haluaisit. Olet vastuussa -- mitä aiot tehdä asialle?") resonoi aika vahvasti.
Nykyään kyllä harkitsen aika paljon tarkemmin kenelle tätä enää suosittelisin, sillä sittemmin on tullut vastaan huomattavasti helpommin lähestyttäviä mietintöjä olennaisesti samasta sisällöstä (esim. psykiatri Scott Peckin 'The Road Less Traveled', joka tosin sekin näyttää kannen perusteella vähän pahalta). Pehmentävänä asianhaarana Tracyyn liittyen vielä mainittakoon, että samalla ojennuksella Otolle meni myös Anthony de Mellon 'The Way to Love'. :)
By the way, Otto, liittyen vappuiseen jutusteluun voisin lainata sulle Encounter with a Prophetin ja vaikka vielä Jaana Venkulan 'Taiteen välttämättömyydestä'. Muistuta joskus jos unohdan.
Ensinnäkin kiits kaikille hyvistä kommenteista, tässä mun perinteiset kommenttien kommentit :)
Jana: hyvä rinnastus, en ollut tosiaan tullut ehkä painottaneeksi tuota tunnepuolta Tracyn menetelmän ja sen kommunikoinnin ytimessä tarpeeksi.
Julia: olen samaa mieltä, että Tracystä saa sen kuvan, että kaverilla on aikamoinen aukko sielussaan, jonka paikkaamiseen hän joutuu tekemään vimmatusti työtä. Kirjassahan painopiste on menestymisellä, joka ehkä rinnastetaan jollain tavalla onnellisuuteen, mutta oikeasti kyseessä on menestyminen ja sen merkitykset itselle ja muille.
Onnellisuudesta pitää varmaan kirjoittaa vielä enemmänkin, siihenhän suuntaan noi mun postaukset tuntuvat gravitoituvan. Arttu on puhunut aiheesta jo monen kuukauden ajan aika paljon ja olenkin vähän odotellut, että kumpi ehtii ensiksi: summaako Arttu onnellisuustutkimusta vai fiilistelenkö mä omia näkemyksiä. Sen verran voisin kuitenkin tässä mainita, että epäilisin onnellisuudentunteen olevan saavutettavissa myös kemiallisesti ja siksi en katso että sen tavoittelu yksin riittää elämänvalintojen sanelijaksi.
Karri: nimenomaan; vaikka en ole ollutkaan marttyyrimäinen olosuhteiden syyttelijä ikinä, niin kirja sai minuun vähän liikettä ja siitä kiitos. Meinasin alunperin rakentaa postauksen Tracy & de Mello kombinaation ja sun osuuden ympärille, mutta sittemmin koin hedelmällisemmäksi keskittyä pelkkään Tracyyn.
Aloitin muuten taannoin omaksi huvikseni "recognition" -projektin, jossa päätin muistella muiden ihmisten minulle antamaa, joka on rakentanut minua - en haluaisi unohtaa saamaani hyvää ja toisaalta haluaisin itse pystyä vastaavasti antamaan. Erityisesti halusin muistaa asioita, joita olen saanut jotenkin yllättäen ilman mitään velvollisuutta, eli esim. vanhempien panosta/rakkautta ei lasketa, eikä esimerkiksi synttärilahjoja ihan paria erityistä poikkeusta lukuunottamatta. Sä pääsit mun "recognition" -listalle noilla kirjoilla :)
Onnellisuuden tavoitteleminen päämäärien, harjoitusten, suoritusten ja lopulta onnistumisen kautta kuulostaa jotenkin epäilyttävältä länsimaalaisen suorittamiseen pohjautuvan elämäntavan puolustuspuheelta.
Varmasti Tracy ja hänen maailmankuvan jakavat ihmiset saavat tyydytystä näistä opeista ja niiden avulla koetuista onnistumisen hetkistä, mutta onko se onnellisuutta? Kuinka tämä eroaa nykyisestä osta itsellesi hetki onnea-ajattelusta, jonka ympärillä yhteiskuntamme pyörii?
Kiinnostava kysymys olisi, onko Tracy itse Onnellinen?
Lähetä kommentti