Kirjoittajan ääni
Tässä tuskallista uutta postautta valmistellessa tulin ihmetelleeksi sitä, miten luen.
Vaikuttaa siltä, että välillä tuttujen tekstejä lukiessani kuulen tekstin mielessäni kyseisen henkilön puheena. Tuntemattomia lukiessa ja pikalukiessa sanoittuminen ei välttämättä mene noin pitkälle tai ainakin tapahtuu omalla neutraalilla sisäisellä lukuäänelläni. Sehän taas ei ole ironisesti mikään kuultavissa oleva ääni.
Pikalukiessanikin (N=1) vaikuttaa siltä, että poimin yksittäisiä sanoja, jotka ainakin osittain "kuulen". Voi olla tosin, että ilmiö on vain vahvistunut helpottamaan englanninkielisen tekstin ymmärtämistä.
Joka tapauksessa vaikutelma tuntuu syntyvän helposti niiden ihmisten kohdalla, joilla on minulle tärkeä tunnemerkitys tai yksinkertaisesti voimakas puhetyyli ja olemus. Tai ehkäpä he vain osaavat kirjoittaa muita paremmin?
2 kommenttia:
Noh!
Sano itelles terveisiä.
Mut siis sun blogia lukiessa mä ton huomasin :)
Keskusteltiin Sannin kaa aiheesta ja sillä oli (tietysti) heittää samantien joku akateeminen teoria. (Nyky)teoria meni silleen, että näkösignaali muutetaan auditiiviseksi kuuloyksikössä (jota edusti parmesan purkki), jonka jälkeen prosessoitu data siirtyy semanttiseen yksikköön tulkintaa varten. Hyvät lukijat skippaavat auditiivisen vaiheen ja siirtävät tekstin suoraan semanttiseen yksikköön. Lukihäiriöissä on joissain tilanteissa kyse siitä, ettei data liiku sinänsä ihan täydellisesti toimivien yksiköiden välillä.
Itse itseäni tutkaillen ja teoreettisen ymmärryksen kautta olen tullutkin siihen tulokseen, että ilmeisesti joissain tilanteissa, kuten esim. sun blogisi kohdalla, jonkun ihmisen persoona ja kommunikaatiotapa on vaan niin voimakas, että mä jollain tavalla vähän niin kuin kuvitan sitä lukukokemusta sillä persoonan olemuksella ja äänellä. Näin ihan sivuhuomautuksena voisi mainita, että näen esimerkiksi sut vähän niin kuin yläviistosta 3/4 poseerauksena, et siis katso minuun. Ihmisillä vaikuttaa siis olevan kullakin jonkinlaiset tyypilliset representaatiot mielessäni.
Pikalukutekstini kai vain osoitti sen, että en pysty lukemaan ameriikkaa suoraan semanttisella yksiköllä vaan teen siitä auditiivista ymmärtämisen helpottamiseksi. En kyllä sinänsä usko olevani kovin hyvä lukija, koska en ole viime aikoina harjaannuttanut itseäni lukemalla oikein mitään suomenkielistä.
Uh.. tästä pitää kyllä vielä kirjoittaa joskus uusi postaus kun on toi näkemys vähän päässyt luiskahtamaan ja tuntuu, että kiinnostavampi pointti on oikeastaan noi henkilökarikatyyrit mielessäni.
Cheers!
Lähetä kommentti